Kritiikkityö: Tuttavuus, Riku -- Samuli

Okei, tähän varmaan kirjoitetaan työstä? Minun ensimmäinen kritiikkitehtäväni. Jeps. Eli piti tehdä aiheeltaan omasta "tuttavuudestaan". No, loogisesti pääteltynä valitsin ihmisen, ja semmoisen jonka kanssa nukun samassa huoneessa täällä opisto-aluella. Koska tietenkin vietämme pakostakin paljon aikaa yhdessä ja elämme samoissa tiloissa. Tulemme myös hyvin toimeen. Eli kritiikin tulisi esittää kämppistäni, Riku Pihlmania. Pihlman se sukunimi oli? Niin. Eli toteutin sen luontevimmalla tavallani. Elikkäs piirsin hänestä muotokuvan kännykkä kuvan toimiessa mallina. Ajattelin maalata siihen taustalle jotakin, mutta se oli kopiopaperia, niin kritiikkini meni pilalle. Tein muotokuvasta kopion piirtämällä sen puhtaaksi, skannasin sen sarjakuva linjan talolla, menin veistolaan, avasin photoshopin ja sain sillä jotenkin väritettyä hänet. Ei mikään realistisin väritys ja hieman taiteellista vapautta tuli otettua. Jeps. Tietenkin ajattelin jättää työn vain luonnokseksi, mutta ajattelin, että se tulee kritiikkiin niin pitäis ehkä vaivautua laittamaan hieman enemmän sisältöä. Enpäs tiedä, paljonko ihmiset vaivautuvat tavallisesti kritiikki tehtäviin, niin tässä on oma panokseni ensimmäisellä kerrallani. Ei kait tässä mulla muuta. Moi, moi! - Samuli

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
HUOMIO! Allaoleva kenttä on pakollinen. Kysymyksellä varmistetaan, että olet ihminen etkä robotti. Kirjoita kyllä tai ei.NOTICE! The following field is mandatory. Answer to prove you aren't a bot. Write ''Kyllä'' (means yes)
Fill in the blank.
Drug Synthroid Online (Levothyroxine) is used for treating low thyroid hormone levels and certain types of goiters. Abilify (Aripiprazole) is used for treating agitation caused by schizophrenia or bipolar disorder, depression. Click to see full text here: