Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (http://limingantaidekoulu.fi/fi/) sarjakuvalinja käynnisti kymmenennen kautensa 17.8.2009. Opiskelemme sarjakuvaa aamusta iltaan (toisinaan illasta aamuun) koko talven. Meitä on Impivaarallinen, nyt nelisenkymmentä.

perjantai, toukokuu 30, 2008

Roju varoittaa blogilistasta

Kvaakista lainattu Johanna Rojolan postaus:

Hei ihmiset, tästä ei ole tainnut olla vielä täällä juttua, mutta oletteko lukeneet Blogilistan uudet säännöt? Etenkin kohta 4.8. on herättänyt keskustelua ja epäilyä. Blogilistahan siirtyi hiljattain SanomaWSOY:lle, ja olisi pitänyt arvata, että Sanoman linja pitää: tekijänoikeuksia kustaan silmään törkeästi.

Itse luin ehdot, seurasin hetken aiheesta käytyä keskustelua ja vedin johtopäätökseni. Eli siis, jos ette halua, että Sanomalla on oikeus julkaista/linkata (kutsukaa sitä miksi haluatte, itse en halua ilmaiseksi luovuttaa tekeleitäni) mitä tahansa blogissanne julkaisemaa materiaalia missä tahansa julkaisussaan (ja miten vahditte vaikkapa konsernin Alankomaiden-päätä?), kannattaa lähteä lips lipettiin koko listalta ja siirtyä GoogleReaderin tai muuten vaan rss-syötteiden käyttäjäksi.

En jaksa (enkä ehdi) edes vaahdota tästä enempää, muuten kuin että sanottakoon, että Sanomalla on todella välinpitämätön linja tekijänoikeuksiin muutenkin. Esimerkiksi heidän avustajasopimuksensa on sellainen, että alan järjestöt (esim. Journalistiliitto) eivät suosita sitä allekirjoittamaan.

Tuolla on koostetta bloggaajien mietteistä: http://www.karihaakana.net/arkistot/2008/05/kaeyttaejaet_ante_portas.html
Lisää tekijänoikeuksista, sopimuksista ym.: http://www.freet.fi/ ja esim. Heikki Jokisen Graafikon eväät-kirjasta. Oman alamme järjestöt, kuten Kuvittajat, Grafia tai Sarjakuvantekijät voivat osaavat myös kertoa lisää.

torstai, toukokuu 29, 2008

Helsingissä on paljon autoja

Kiitos Mikko Jylhälle joka näyttelyn aikoinaan kävi pystyttämässä.

Kävin purkamassa Araliskirjaston Maailmanhistoria-näyttelyn ja kurkistamassa Sävel-ravintolan sarjakuvatapaamiseen. Siellä olivat myös Miisa, Sonja, Unni, Linda, Anttu, Mirpsu, Antti+skidit, Grezen ja Ahokoivun Mari, joka on duunissa Sarjakuvaseurassa ja auttoi Kalle Hakkolan kanssa niin perkeleesti. Ja Kataiston Vesa osti Maailmanhistorian.

Mutta mainiointa on että Salla Brunou kirjoitti Maailmanhistoriasta.

Huomenna Poriin performanssifestivaaleille, jooko?

keskiviikko, toukokuu 28, 2008

Mainosta ilman

Suomen sarjakuvaseuran verkkosivuilla http://sarjakuvaseura.fi/ voit mainostaa ilmaiseksi pienlehteäsi tai verkkosarjakuvaasi nettibannerilla, jonka koko on 234*60.

Bannerit toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen webmaster@sarjakuvaseura.fi
Muista liittää mukaan yhteystietosi ja url.

Suomen sarjakuvaseura ottaa edelleen erittäin mielellään myös vastaan kaikenlaisia pienkustanteita ja myös muuta sarjakuvaan liittyvää. Kaikki julkaisut luetteloidaan ARSCA-tietokantaan ja ne ovat tutkijoiden ja harrastajien tutkailtavana Taideteollisen korkeakoulun kirjaston tiloissa. Kokoelmaa ylläpidetään lahjoituksilla, joten valitettavasti emme voi teoksista mitään maksaa. Otamme vastaan myös kaikenlaisia sarjakuvia, koska koko kokoelma rakentuu tällä hetkellä lahjoitusten avulla.

Julkaisuja otetaan vastaan mieluiten 3 kappaletta, joista yksi jää arkistoon, yksi käyttöön ja yksi lahjoitetaan Kirjasto 10 kokoelmiin postitaloon.

Lehtiä yms. tavaraa, sekä kommentteja voi lähettää osoitteisiin

Suomen sarjakuvaseuran kokoelma/
Taikin kirjasto
Hämeentie 135 C
00560 Helsinki

Suomen Sarjakuvaseura ry.
PL 927
00101 HELSINKI

tiistai, toukokuu 27, 2008

MAAILMANHISTORIA- näyttelyn purkajaiset


Torstaina 29.5. klo 18 - 19 Aralis-kirjastossa, Hämeentie 135 A Helsingin Arabiassa (Liikenneyhteydet: Raitiovaunut: 6, 8 Linja-autot: 52, 68, 71, 71V, 74, 74N, 506)

Kun emme voineet pitää avajaisia, pidetään purkajaiset!

Purkajaisissa voi:
  • kuulla miten Maailmanhistoria syntyi ja mitä ollaan suunnittelemassa seuraavaksi
  • ostaa kirjaa alennuksella
  • keskustella sarjakuvaopiskelusta sarjakuvaa opiskelleiden kanssa
  • kysellä sarjakuvantekowikistä
Tulkaapa paikalle ne jotka pääsee. Ainakin Mirpsu on siellä ja Unni ja Anttu ja Mari ja ...

maanantai, toukokuu 26, 2008

Epäsuositus

Jos suunnittelet LG-läppärin ostoa, varoitan. Huolto on härski.

perjantai, toukokuu 23, 2008

Se siitä

Jäähyväishaleja riitti tänäpänä. Riikka palaa, ja ehkä kymmenen muuta, mutta Anniina... nyyh.

Blogi taitaa hiljetä.

Ehkä tulee asiaa kesänkin aikana.

keskiviikko, toukokuu 21, 2008

Siivoilupäivä.

Paskabloggeri ei taas kelpuuta kuvia niinkö ei eilenkää. Olkoon sit.

Lue Hannan blogia, sieltä saa käsityksen.

tiistai, toukokuu 20, 2008

Viimeiset hetket yhdessä

Kuva myöhässä kun vasta nyt bloggeriin sai ladattua tämän harvinaisen kapakkakuvan jossa moni litkii limssaa.

Nuotiolla grillattiin vegaaninakkeja ja laulettiin hengellisiä lauluja. Sitte osa meni saunaan, luultavasti vielä alasti, ja sitte useat meni kapakkaan. No jotkut tosin joi kaakaota ja kokista kun dokaaminen ei o oikein muodissa, mutta kyllä sitä alkkohooliakin nauttivat eräät.

Valokuvauskilpailu meni kesysti kun satoi. Abram Ojanperän huushollia katsastettiin.

Huomenna siivotaan.

maanantai, toukokuu 19, 2008

Kasvuikäisiä

Viestin tuolilla Iitu, Mea, Anniina, Annukka ja Riikka

Tänään katsottiin yhdessä kirjoittajien kanssa tanskalainen elokuva Rekonstruktio ja iltapäivällä tehtiin MikkoJiin johdolla hahmonsuunnittelukävely. Vaikka melkein satoi.

Kun nyt alkaa olla väljempää, osallistukaas Lastensuojelua sarjakuvan keinoin -kilpailuun.

sunnuntai, toukokuu 18, 2008

Päättäväistä toimintaa

Joen tuoma viesti aikojen takaa. Eli torstailta.

Fanni, Pirta, Maiju ja Ansku oli laittaneet puollopostia jokeen. Mikko ja Miukki eivät voineet jättää sitä poimimatta, sillä pullosta saa 20 senttiä. He hakivat kumiveneen ja soutivat pelastamaan pullopostin sillä hinnalla, että nyt on housut kurassa ja pyykkikoneeseen menee euro.

Isokadulla Oulussa

Tässä on monen sarjislaisen käsialaa.

Oulussa on katusarjakuvaa, tai olisiko se muraalia tai työmaa-aitasarjakuvaa. Pakkahuoneenkadulla on lisää kuvataideopiskelijoiden työtä. Täällä näkee tekovaiheita.

Kirjamessuilla esiintyivät edukseen Unni ja Riikka sekä Mikko, joka taas palaa opetushommiin. Siinä sitä onkin: opettaa rästiasiat parissa päivässä.

Tiistaina kilpaillaan valokuvauksessa.

torstai, toukokuu 15, 2008

Uutta syntyy

Kuin kaksi marjaa: Nemo ja Urho.

Nummi synnytti hiljan uuden sarjakuvasankarin, eikä Nemo ole plagiaatti, vaikka samanniminen sankari kuuluu seikkailleen Yhdysvalloissa. Tämä Nemo tuottaa niin paljon eritteitä ettei läpäisisi Comics Codea.

45 neliömetriä sarjakuvataidetta on valmistumassa huomiseksi Ouluun. Käykää katsomassa joskus yhden jälkeen Pakkahuoneenkadun ja Isokadun risteyksessä sijaitsevan Puistolan talon tietämillä.

tiistai, toukokuu 13, 2008

Katsos, lapsoseni

(Älä anna Mean häiritä, hän tässä suojautuu kevättä vastaan.)

...se menee suurin piirtein näin.

Kouluhommia saa ja on suotavaakin tehdä kevyellä ranteella, kokeilla ja harhailla.

Kun tehdään omissa nimissä jotain valmista, julkaistavaksi, päästetään kunnianhimo irti.

Kun tehdään ulkopuoliselle toimeksiantajalle julkiesitettävää työtä, pitää nostaa rimaa lisää.

Ryhmätyössä on ensin pidettävä palaveri. On hahmotettava tehtävä, miellettävä toimeksiantajan odotukset ja ennakoitava lopputulosta silloinkin kun toimeksianto on väljä. Sitten sovitaan toteutuksesta. Kaikkien luova kekseliäisyys voi kukoistaa vasta kun päämäärä ja rajat on näkyvillä.

Eilen lauma erileirisiä lapsia luuli saaneensa luvan sutata seiniä. Ei. Ne on työ.

maanantai, toukokuu 12, 2008

Työssä täysillä

Mitäkö taidekoulussa tehdään injektioruiskulla?

Ei mitään semmoista, mitä pahantahtoiset juoruilijat supisee. Sillä täytetään sivellinkynän patruuna uudestaan tussilla.

Petterin kurssilla suunniteltiin kirjankansia. Taidenäyttelyiden purku alkoi (missähän meidän taulut on?) ja Oululaiselle rakennustyömaalle alettiin maalata 43 vanerilevyä.

sunnuntai, toukokuu 11, 2008

Hyvää äitienpäivää vaa

Mirpsu söpöilee.
Mutta äiteinpäivä on vain kerran vuodessa.

Tänään Limingan taidekoulun historian komein näyttely on viimeistä päivää auki klo 13 - 15. Enkä ole havainnut yhdenkään sarjisihmisen Oulusta vielä poikenneen. Menetätte jotain kertakaikkista jos ette käy, kuulkaa murut.

lauantai, toukokuu 10, 2008

Ajankulkuneuvo

Jos rantaasi ajautuu tämä merirosvolaiva, tiedä että sen uumeniin kätkeytyy aarre, lastia sekä lokikirja kapteenin hyytävistä seikkailuista.

Ihmisellä on aika ajoin kaukokaipuu, siitä johtunee viehtymys pursien pykäämiseen.

Tämä teos lukeutuu ITE-taiteeseen, joka tuottaa elinvoimaa tekijälleen ja sille, joka löytää sen Liminka-joen partailta (tai ehkä Luulajasta). Jos kysymyksessä olisi Kinder-munaan kätketty muovikuvatus, puhuttaisiin elinkeinotoiminnasta, vaikka oikeasti siinä taas huijataan lapsilta raha.

Saako lähettää terveisiä? Artolle syntymäpäiväonnittelut, hei!

perjantai, toukokuu 09, 2008

Mitä nyt?

Yrittääkö auton takakontti haukata opiskelijoitamme?

Kaikki hyvin. Anniina ja Mirpsu lähtee vetään sarjiskurssia Raaheen.

Petteri ja Keijjo ruoti informatiivisia sarjiksia joita on pikku hiljaa ilmaantunut sarjakuvantekowikiin, kuten esmers Annukan.

torstai, toukokuu 08, 2008

Ja vipinää riitti

Mirpsu, tuo moniosaaja, teki luonnoskirjan.
Lähetimme sen Aura-murulle ettei sen tarttis kärsiä kehnoista paperilaaduista.


Toimintapäivänä puuhattiinkin kovin, mutta yleisöä olisi kestänyt olla runsaammin. Bändi heitti kyllä kelpo keikan.

Mielenkiintoista piirtelyäkin harjoitettiin ja jätesäkkeihin puettuja pikkukoululaisia maalautettiin toden teolla. Televisioija poikkesi paikalla ja Muura piirsi hänet ihmismuodossa. En kysynyt koska väläys tulee ulos, koska kukapa televisiota katsoisi.

Tänään on vipinää

Sarjakuvalinjan muusikkoja ovat mm. Arto, Markku ja Oona. He harjoittelivat eilen tänäistä keikkaa.

Näyttelytalolla toimintapäivä. Tiedotusvälineitä. Lapsosia.

Vanhan apteekin näyttelytiloissa riittää pikku kiusantekoa. Koululaiset ovat sutanneet luvallisten kohteitten lisäksi esilleasetettuja teoksia, särkeneet ikkunoita ja yrittäneet synnyttää vesivahinkoja jättämällä hanan valumaan - viestejä valtaapitäville? Tänään he saavat sutata auton. Toivottavasti luova riemu ei leviä viereisen kunnantalon parkkipaikalle.

tiistai, toukokuu 06, 2008

Seiväspersi

Seiväspersi on kissan vanha nimitys joten se ei liity tähän poimintoon Anniinan kuvasta.

Laura ja Katja ehtivät jo sarjakuvittaa pari aihetta sarjakuvantekijän taloudellista asemaa kartoittavasta kurssista. Lisää tulee.

Huomenna on pihatalkoot. Ihmiset maksaa taideopiskelusta, ja heidät pitäisi panna haravoimaan! Sarjakuva-ammattilainen on palkattu vetämään kurssia, mutta keskiviikostako muodostuu pakkolomapäivä? Torstaiksi tarttis kehittää toimintapäivää, vaan se on mahdotonta kun keskiviikko täytetään kulttuurivallankumoushenkisellä kampanjoinnilla, jossa taideopiskelijoita rangaistaan kouluvalinnastaan ruumiillisella työllä.

Olen luultavasti ainoa joka ei tue?

Keijjo

maanantai, toukokuu 05, 2008

Pisteitä iitten päälle

Riikka arvosteli Robinsonin sarjakuvaa sarjakuvana.
Petteriä luultiin taideteokseksi kevätnäyttelyssämme.


Petteri Tikkanen on kiva saada opeksi, sillä hän myhäilee. Mikko Jylhä palaa viimeiselle viikolle (eikä hänkään mikään mörökölli ole).

Petteri tarjoilee mm. graafista suunnittelua ja typografia-juttuja, mutta kaksiviikkoisen kurssin painopiste on sarjakuvantekijän taloudellisella asemalla, jota käsitellään Heikki Jokisen laatiman Graafikon eväät -teoksen kautta. Aiomme tuottaa aiheesta sarjakuvaa sarjakuvanteko.fi-wikiin. Heikki saa sitten käydä korjaamassa jos olemme ymmärtäneet väärin XD

Aralis-kirjastokeskuksessa on meidän näyttely joka on auki ma-to 10-20 ja pe-la 10-16 näillä näkymin heinäkuun loppuun asti.