Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (http://limingantaidekoulu.fi/fi/) sarjakuvalinja käynnisti kymmenennen kautensa 17.8.2009. Opiskelemme sarjakuvaa aamusta iltaan (toisinaan illasta aamuun) koko talven. Meitä on Impivaarallinen, nyt nelisenkymmentä.

tiistai, huhtikuu 29, 2008

Muuten:

Timo Kähkönen kirjoitti Kvaakissa seuraavaa:

"Jos hyvä tekstaaja löytyisi (osaisi mukauttaa tyylinsä kuhunkin sarjaan, Mämmilä vaatii erilaista kuin Krampit), saattaisin jopa ottaa syndikaattini yhdeksi erottautumisen keinoksi laadukkaan käsintekstauksen. Nykyäänhän lähes kaikki tehdään koneella ja se on siinä mielessä hassua, että sarjakuva on muuten käsityötä alusta loppuun. Miksei siis tekstaaminenkin?

Hyvät käsintekstaajat, ilmoittautukaa!"


Muistakaa että fonttien käyttö on halveksittavaa. Jos kerran osaa piirtää, pitää osata myös tekstata. Jos osaa laulaa, perhana, osaa myös puhua.

Tämä ei ole politiikkaa, tämä on arkea


Murumussukat aikovat postittaa Maailmanhistoriat näissä melonilaivoissa tilaajille.

Kansalaisten omistama Suomen Posti yksityistettiin ja siitä tuli Itella. Nyt tämä Itella perii kansalaiselta yhden kirjan postittamisesta 8,5€. Me markka-aikaa eläneet muistamme että se tarkoittaa yli viisikymmentä markkaa. Pitänee nostaa hintaa.

Päätimme järjestää 8.5. "Käsi kädessä taloon autioon" -tapahtuman Ippala-talossa.

maanantai, huhtikuu 28, 2008

Huomenta


Vaikka avajaiset vietettiin, Unni rakenteli illalla edelleen. Näyttely elää.

Kaleva kävi näyttelyssämme.

lauantai, huhtikuu 26, 2008

Häkellyttävää

Vanha apteekki (kutsumme sitä Ippalaksi) avajaisten aattona.

En ole ikinä nähnyt näin komean näyttelyn räjähtävän pystyyn opiskelijavoimin. No, on Lukin ja Körkkökin painaneet pitkää päivää.

Ja Unni Underbar, sarjakuvalinjan ihmenainen. Hän on pelotellut ihmisiä taikomaan näyttelysarjiksia pika-aikataululla kertomalla, että Keijjo häijjyää hänelle jos sarjislinja ei näy komeasti. Taktiikka toimi, sarjislinja näkyy hyvin siihen nähden, että kuvataiteilijat on tehneet taulujaan koko talven, kun taas meidän väki joutui suihkimaan materiaalin hetkessä Kemin dedlainin paineissa.

Sarjislinjan Jyytyybissa on jonkin verran materiaalia kehitysvaiheista. Ja näkyy, että kuvataidelinjoillakin on sytytty. Mikä parasta, ei ole tyydytty matkimaan trendejä ja toteuttamaan ekasti mieleen tulevia tavanomaisuuksia, vaan tarttumapintaa löytyy ja oivallus rehottaa.

Sunnuntaina klo 13 alkaa avajaiset päärakennuksessa. Näyttely jatkuu 11:een päivään toukokuuta, auki arkisin 10-18, la, su ja Vappuna 13 - 16.

torstai, huhtikuu 24, 2008

Kiirusta

Maailmanhistoria on kaupan.

Kahta näyttelyä painetaan. Eikun kolmea, sillä MikkoJ lähti kohti Hesaa ripustaakseen Aralis-kirjastoon Maailmanhistoria-aiheisen näyttelyn. Avajaiset pitäisi kehittää mutta kuinka: kukaan meistä ei pääse sinne. Entä jos Anssi ja Antti sieltä Taikista järjestäisi avajaiset? Hmm.

Kantsii kuitenkin ostaa kirjamme, sillä se on tavattoman arvokas ja harvianainen kirjakaunotar.

Muuran kuvittama Liminka-esite julkistettiin aamulla. Sen näkee Ippala-näyttelyssä.

keskiviikko, huhtikuu 23, 2008

Olis tässä vielä

Arto kiiruhtaa.

- Kemin nettisarjakuvakilpailun dedlain perjantaina
- Eurometri-lehden dedlain perjantaina
- Entäs 65DegreesNorth? Voi perhana.
- Näyttely päärakennuksessa sunnuntaiksi
- Muuttuva näyttely Ippalassa (Vanha apteekki) sunnuntaiksi
- Näyttelyn pystytys Helsingissä Aralis-kirjastossa
- Petteri Tikkasen kurssi (graafista suunnittelua ja ammatillis-taloudellista toimintaa mutta myös muuta)
- 100 neliömetriä suoja-aitasarjakuvaa Oulussa
- Kirjamessut Oulussa
Mitä unohtu?

maanantai, huhtikuu 21, 2008

Kaikki meni

Tekijöistä kuvassa Papaá, Mikael, Anniina ja Miukki.

Noi "Valitsen sinut!" -pokemonjutut kelpas kaupaksi Tampere Kupliissa. Maailmanhistoriaa myytiin muutama. Jos joku tamperelainen olisi hoksannut kopioida kartan ohjelmaan, ostajat olisivat löytäneet yo-talon.

Vestivaalit oli kivat. Tampere on kiva.

Opiskelijat on vissiin tottunu peruskoulussa siihen, että opettajat tekee kaiken heijjän puolestaan. Kun koulupäivä on ohi, soitellaan "vapaa"-aikaa viettävälle opelle ja kysellään miten ope on ajatellut harjoitustehtävät suorittaa. Palautetta ei huolita, sen ajaksi lähdetään syömään.

Sanokaa nyt vittu suoraan että opetus pitäis ulkoistaa R-kioskin tädille.

torstai, huhtikuu 17, 2008

Vieraileva tähtönen

Kantaaottavan taiteen vastakohta, riippumaton sarjakuva, hah!
Salla Huttunen teki tämän mun riippumattoon ilman painostusta.


Perhana, Maailmanhistoria ehtii vasta Tampereelle huomenna. No, jännitys pitkittyy.

keskiviikko, huhtikuu 16, 2008

Lumi alkaa sulaa

Mikko Repolainen suunnittelee opintoja sarjakuvalinjalla, se kettu.

Työpäivät on pitkiä että hohhoijaa, ja gore-tex -lenkkarit läpikastui loskassa. Huomenna pitäisi - tai pitää - tulla Maailmanhistoria. Sitten perjantai-aamuna lähemme Tampere Kupliihin. Peutaa on näkyny, ja Huttusen Salla on kylässä. Tulispa syksylläki.

On täsä kaikkee, hei hei.

tiistai, huhtikuu 15, 2008

Kevät on kiihkeää

Anniinan kokeilevaa taidetta. Näkkileipäsarjakuva on terveellistä.

Poikkeuksellisen kiintoisa kevätnäyttely haukkaa resursseja, vaikka koko ajan tuotetaan sarjiksia kilpailuihin ja julkaistavaksi.

Tänään Mikko täydenteli syvyysvaikutelmaoppeja hahmoperspektiiviluennolla.

sunnuntai, huhtikuu 13, 2008

Tuloksia

Askartelu on ehdoton osa sarjakuvantekotaitoja. Anniina valmisti g-terän ja varren suurien linjojen piirtämiseen ja Unni osaa venetsialaisnaamarit. En saanut kuvaa Mikaelin kypärästä enkä Annukan naamiosta. Miukilla ja Mikolla valmistui kans jotai eilen. Mutta enempäänkin olisi ollut tarvikkeita.

lauantai, huhtikuu 12, 2008

Työpaja ilman vetäjää

Veistolassa askarrellaan katiskaverkosta, liisteristä ja paperista naamioita.

Mutta huomenna pitää kokeilla mitä syntyy sellumassasta, liimasta ja kipsijauhosta.

Ilma on liian nätti.

perjantai, huhtikuu 11, 2008

Kevätnäyttely on nyt prosessi

Ippalaksi kutsuttu talo

Tänäisen krokiin veti Essi Ippalassa piirrättämällä huoneita. Pyysin myös Lauraa ja Kipinä-Mikkoa laatimaan pohjapiirroksen talosta, jotta suunnittelu olisi havainnollisempaa. Yhdistettynä käsivararakennuskartat osuivat ihmeen hyvin toisiinsa.

Viikonloppuna pidämme paperimassakurssin. Unni juuri kuuli olevansa yksi opettajista.

torstai, huhtikuu 10, 2008

Ei vielä kesärengasaika

Miukki piirsi tästäkin näystä sivun sarjakuvablogiinsa.

Joo, kevätnäyttely tulee osin niin sanottuun Ippala-taloon Limingan keskustaan. Käytiin katselemassa ja hakemassa avaimet Hannulle.

Katja ja Laura Joensuusta tuli kylään mutta niin illalla että majoitus piti hoitaa tuohon seinän taakse. Eivätpähän uskalla tyynysotasille kun ope on naapurina. Ja toisella puolella Kärppä-Arto.

keskiviikko, huhtikuu 09, 2008

Toisaalta uusia pistäytyy

Vaikka A-luokan boheemiporukka hieman hupeni, Unni on vankasti opiskelussa kiinni.
Paitsi aamuisin.
Eikä hän mahdu pöytänsä ääreen.
No, ei taidetta pöydällä tehdä, vaan pöydästä on tehty taidetta.


Tällä viikolla meillä on vierailevana opiskelijana Essi Kemistä. Huomenna on tulossa käymään Katja ja Laura.

Kevätnäyttelypaikkaa aiomme käydä katsastamassa huomenna.

tiistai, huhtikuu 08, 2008

Kopeloivaa sarjakuvaa


Näkymättömällä musteella piirtäminen edellyttää tarkkuutta ja keskittymiskykyä.

Perspektiiviongelmien ratkaisukurssia on jatkettu. Ja keksiskelty kokeilevia sarjakuvia.

Ei vain Peuta, vaan Elli ja Kössikin lähtivät pois ja jättivät meidät haikeiksi. Varsinkin kun samana päivänä tuli tieto että saamme koulun käyttöön todella mielenkiintoisen näyttelytilan, jossa heidän kursailematon kekseliäisyytensä olisi päässyt kunniaan. Äh.

maanantai, huhtikuu 07, 2008

Katkos

Kuva piirtävästä Mikael Sipilästä otettu salamalla pimeässä huoneessa. Ei kuitenkaan aivan pimeässä.

Sähköt katkesivat illalla. Mikael ei antanut sen häiritä kauaa, vaan alkoi piirtää kännykän valossa. "Ei sitä tiedä kuinka kauan tämä jatkuu."

Kuulin ihmisiltä että Peuta lähti.

lauantai, huhtikuu 05, 2008

Huippumalli

Täsä piirrellähän pihakrokiita: Miraa, jokea, Hannun Nissania, polkupyörää ja puuta.

Ensi viikolla: perspektiiviä. Pakko sitä on käsitellä. Ja kokeilevaa sarjakuvaa. Meillä on mahdollisuus nousta hetkeksi maailman johtavaksi kokeilevan sarjakuvan tuottajaksi, jos hyvin käy.

torstai, huhtikuu 03, 2008

Aika taas muistuttaa

Muutamat kävelee useita kilometrejä treenaamaan vaikka pakkasessa.

Jotkut aina lintsailee opetuksesta. Osataan niin paljon (no kaverit ainakin kehuu, hei!) ettei tarvi harjoitella.

Toisaalla saa lukea Kvaakista kuinka joku kaksi vuotta sarjislinjalla opiskellut luettelee mitä on vaikea piirtää (lainaus: Ihmisen naamat vähänkin eri vinkkelistä. Toimintakohtaukset. Kaupunkinäkymät/talot. PERSPEKTIIVI. Vanhat miehet. Kengät.). Mutta kun taitoja ei kanneta kanisterissa kämpille.

Noloa on opiskelua laiminlyövän itkeä myöhemmin julkisesti, ettei osaa tehdä sarjakuvaa.

Tuolla Todellisessa Maailmassa on miljoonia ihmisiä jotka ovat valmiita näkemään vaivaa, jotta kelpaavat haaveilemaansa ammattiin. Mutta tuleehan kai puhelinmyyjänäkin toimeen.

tiistai, huhtikuu 01, 2008

Tekniikka takkuaa

Kun Paperiteollisuus-Suomesta ei saa ostettua kunnon luonnoskirjoja, Miukki ja muutama muukin sitoo itse.

Yritin tehdä markkinointivideota, mutta materiaali katosi kun Vista temppuili (taas). No, Unni varmaan onnistuu.

Ai niin, Unnista muistui mieleen, että Unna kävi tutustumassa sarjislinjaan. Tervetulloo ens kauelle, sovit kuule ihan tähän maailmaan.