Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (http://limingantaidekoulu.fi/fi/) sarjakuvalinja käynnisti kymmenennen kautensa 17.8.2009. Opiskelemme sarjakuvaa aamusta iltaan (toisinaan illasta aamuun) koko talven. Meitä on Impivaarallinen, nyt nelisenkymmentä.

keskiviikko, joulukuu 13, 2006

Tehtiin elokuvaa

Löysin vanhan käsikirjoitusluonnoksen ja kirjoitin sen uusiksi ruokatunnilla. Sitten ryhdyimme toteuttamaan sitä elokuvaksi ennen kuin hämärä haittaisi.

Täytyy sanoa että elokuvasta tuli kehno, mutta harjoituksena se oli onnistunut joten seuraava on jo erinomainen. Aina luotettava Miisa selvisi hienosti kuvauksista. Näyttelijät hymyilivät liikaa. Oheisessa kuvassa Tero malttoi olla surullisen näköinen kyynelposki vain puoli sekuntia, mutta hidastamalla siitäkin sai kuvan.

Elokuvan ensi-ilta on kunhan saamme tekstitettyä epäselviä repliikkejä sisältävät otokset, eli kaikki.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home