Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (http://limingantaidekoulu.fi/fi/) sarjakuvalinja käynnisti kymmenennen kautensa 17.8.2009. Opiskelemme sarjakuvaa aamusta iltaan (toisinaan illasta aamuun) koko talven. Meitä on Impivaarallinen, nyt nelisenkymmentä.

maanantai, marraskuu 27, 2006

Mikkoko kokkaa?

Viikonloppuna kävi niinkin että mussukat ostivat oikeita elintarvikkeita nuudeleitten sijaan. Olenkin pelännyt että he nukahtavat aliravitsemuksesta ja liikunnanpuutteesta helmikuuhun mennessä: sellulientä ja sokeria sohvalla. Joku syö piparkakkutaikinaa. Impivaarassa on hella, joten Mikko saattoi näyttää että hän kyllä osaa laittaa ruokaa. Kunnioitan Mikkoa.

Villen kanssa käynnistettiin pienlehtityöpaja. Kekkonen rupesi tekemään poikakalenteria ja vaatii kohta referenssivalokuvia koulun miehistä. Z-lehteen lähti seksuaalivähemmistösarjakuvatarjokkaita. Kevätkauden opiskelusuunnitelmaa esiteltiin.

Sää oli dramaattisen kaunis, lapset lukivat värioppia kämmenselästä.

2 Comments:

Blogger Keijo Ahlqvist said...

Kyllä, poistin kaksi juopotteluaiheista merkintää jotka olin lisännyt yöllä hätääntyneenä ja turhautuneena asuntolarauhattomuuteen. Mutta asiat järjestyvät.

27.11.2006 21.16.00  
Anonymous Kekkonen said...

Kyllä, Kekeltäkin vaan paita pois!

28.11.2006 0.27.00  

Lähetä kommentti

<< Home